Mallimme Mikko M ja Marietta esittelevät tuoreissa mainoskuvissa Lempäälän Ideaparkissa sijaitsevan Tommy Hilfiger -konseptiliikkeen kesäisiä asuja.
Kesäsesongin tuotteet ovatkin liikkeessä juuri nyt parhaimmillaan.
Mallimme Tiia M ja Ellen ovat esiintyneet tänä syksynä sekä Fashion Centerin että Oulun Ideaparkin muotinäytöksissä esitellen liikkeiden kauniita vaatemallistoja.
Kauttamme onkin mahdollista buukata yli 20 vuoden ammattitaidolla kokeneet ammattimallit näytöksiin. Listoillamme on näytösmalleja kaikissa eri ikäkategorioissa ja myös eri kulttuureista tulevia malleja. Meiltä löytyy niin plus-, aikuis- kuin lapsimallitkin.
Ohessa on behind the scenes -materiaalia näytöksistä. Näiden kuvien myötä toivotamme tunnelmallista loppusyksyä kaikille!













Kiitämme yhteistyöstä mallimme näihin näytöksiin buukannutta Suski Vilkkulaa Suomen Kauppakeskustapahtumilta! Kiitämme myös ihania mallejamme Tiiaa ja Elleniä!
Mallimme Mikko M ja Marietta esittelevät tuoreissa mainoskuvissa Lempäälän Ideaparkissa sijaitsevan Tommy Hilfiger -konseptiliikkeen kesäisiä asuja.
Kesäsesongin tuotteet ovatkin liikkeessä juuri nyt parhaimmillaan.
Lapsimallit Eva ja Hugo valittiin meiltä vaippamerkki Liberon uusille, pirteille mainosvideoille. Kauttamme saakin buukattua kaiken ikäisiä esiintyjiä vauvasta vaariin.
Promodel on tehnyt koko 22-vuotisen historiansa ajan yhteistyötä Jukka Rintalan kanssa. Mallimme loistivat kauneudellaan ja ammattitaidollaan Jukka Rintalan 50-vuotista taiteilijanuraa kunnioittavassa Unelmien horisontti - The Way of Dreams -nimisessä couturepuku-näytöksessä Pori Fashion Weekillä.
Mallimme Danny valittiin kotimaisen kauneudenhoidon huippumerkin Lumenen brändikuvauksiin. Lumene kehittää tehokkaita ja vastuullisia kauneudenhoitotuotteita paremman tulevaisuuden puolesta.
Yhteistyömme kotimaisen neulemerkki Alpan kanssa sai jatkoa. Tuoreissa mainoskuvissa säihkyy luonnonkauniina mallimme Veera K. Parhaiten toiminnan tasokkuudesta kertookin se, kun asiakas buukkaa meiltä uudestaan malleja kuvauksiinsa.
Promodel Model Management
Rautalepänkatu 19, 33870 Tampere
040 737 5055
jenni.ahola@promodel.fi