11.11.2021

Esittelyssä valokuvausta taitava mallimme Cecile

Listoillamme on malleina monia multitalentteja, jotka ovat mallina työskentelyn lisäksi taitavia monissa muissakin asioissa. Yksi heistä on ensimmäisessä kuvassa säiteilevä, upea mallimme Cecile, 28, joka häärää niin kameran edessä kuin sen takanakin. Cecile on alunperin kotoisin Saksasta. Hän on asunut, opiskellut ja työskennellyt Tampereella viimeiset viisi vuotta.

"Liityin mallitoimisto Promodelin listoille vuonna 2017. Voin vain todeta, että on ollut mukavaa työskennellä Jennin ja hänen asiakkaidensa kanssa!"

Noin kolme vuotta sitten Cecile alkoi opiskelemaan ja työskentelemään valokuvauksen parissa.

"Minua kiehtoo koko kuvausprosessi konseptin suunnittelusta toteutukseen. Joka projektissa, jossa on useita ihmisiä mukana, tiimityö ja synergia ovat avaintekijöitä. Sen takia on niin mielenkiintoista tietää, kuinka työskennellä mallina kameran edessä, mutta myös, mitä vaatii olla ohjaksissa kameran takana."

Viime aikoina Cecile on kuvannu myös muita lahjakkaita mallejamme, kuten Katia (kuva 2), Karlia (kuva 3) ja uusinta malliamme Soonieta (kuva 4).

"Keskityn pääasiassa muotokuviin, ja tykkään heijastaa ihmisestä pehmeää, ehkä jopa haavoittuvaa puolta. Kuten kaikki elämässäni, tyylini ja visioni muuttuvat jatkuvasti, mikä tekee valokuvaustaiteesta niin kiehtovaa."

Kiitämme yhteistyöstä ihanaa malliamme Cecileä!

Viimeisimmät artikkelit:

7.4.2024
Sneak peek Sukkamestarien kuvauksiin - malleina Noora ja Lauri!

Valloittavat mallimme Noora ja Lauri valittiin Sukkamestarien mainoskuvauksiin, joihin pääset tässä postauksessa kurkistamaan! Upeita kuvia julkaistaan ensi syksynä.

7.4.2024
Mallimme Iida-Maria ja Otto T Icepeakin kuvauksissa

Upeat mallimme Iida-Maria ja Otto T valikoituivat Icepeakin sporttisiin mainoskuviin.

26.1.2024
Mallimme esiintyvät Tampereen Häämessuilla 3.-4.2.

Tampereen Häämessut & Juhlat järjestetään lauantaista sunnuntaihin, 3.–4.2.2024 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Näytöksissä esiintyy jälleen kerran upeita mallejamme.

17.12.2023
MALLIMME Heli Cutrinin hiusmuotikokoelmassa

Olemme tehneet pitkään yhteistyötä hiuskosmetiikkamerkki Cutrinin kanssa. Cutrin julkaisee vuosittain hiusmuotikokoelman, ja tällä kertaa siihen valikoitui säteilevä mallimme Heli.

26.11.2023
Kiitos Suomen Kädentaidot -messujen muotinäytöksiin osallistumisesta!

Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereen Messukeskuksessa koettiin viime viikonloppuna ihania messupäiviä, joissa tunnelma oli kohdillaan. Kävijöitä oli jopa lähes 42 tuhatta. Mallimme pääsivät jälleen esiintymään upeissa muotinäytöksissä.

Promodel Model Management
Rautalepänkatu 19, 33870 Tampere

040 737 5055
[email protected]

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram